Makkonen mediassa » Lehtiartikkelit
01.12.2004
Aamuposti / Jussi Inomaa
Hyvinkään Biljardikerhon 16-vuotias Petri Makkonen (kuvassa) saavutti alle 18-vuotisten Pohjoismaiden mestaruuden 9-pallossa, kun mitaleista kamppailtiin Göteborgissa.
Makkonen pelasi erinomaisen turnauksen voittaen kaikki ottelunsa. Loppuottelussa oli tiukkaa, sillä Ruotsin Mikael Mutto kukistui niukasti erän 8-9. Muissa peleissään oli Makkonen lähes ylivoimainen.
Vasta 16-vuotias hyvinkääläinen juniorien paras
Hyvinkään Biljardikerhoa on tututtu pitämään maan ykkösseurana kaisabiljardissa, mutta nyt on esiin astumassa myös 9-pallon lupaava taituri. Vasta 16-vuotias Petri Makkonen osallistui viikonloppuna Ruotsin Göteborgissa pidettyihin alle 18-vuotisten juniorien PM-kisoihin, pelasi komean turnauksen ja voitti Pohjoismaiden mestaruuden.
— Tämä taitaa olla seuramme historian kovin saavutus, arvioi HyBK:n mies Markku Simojoki päästessään myöhään maanantai-iltana onnittelemaan vastikään Göteborgista palannutta matkaväsynyttä mestaria.
HyBK on vuosien varrella saalistanut lukuisan määrän SM-kultaa ja muita mitaleja erittäin vaikeassa kaisassa, jota kuitenkin pelataan vain lähinnä Suomessa ja Venäjällä. Ysipallo on suosittu maailmanlaajuinen kilpalaji, jonka mestarimiehiin lukeutuu Suomen Immonen. Rahapalkinnoista maailmalla kilpaileva ja New Yorkissa asuva Immonen oli lajin miesten maailmanmestari vuonna 2001.
— Juuri lajin levinneisyyden ja suosion vuoksi arvostan Petrin suorituksen korkealle. Jo erittäin kovien ruotsalaisten lyöminen heidän kotikentällään on merkittävää. Kaiken lisäksi Petri on vielä kovin nuori, Simojoki kehuskeli.
Göteborgin juniorisarjaan kelpuutettiin 15 pelaajaa, joista osa karsintojen kautta. Makkonen pääsi suoraan mukaan rankinginsa ansiosta. Toinen suolainen mukaan päässyt oli Johannes Kauhanen.
Hyvinkääläisen peli sujui hienosti alusta alkaen. Ensin kaatui Ruotsin Jespen Karlsson erin 7-4 ja seuraavaksi saman maan Wan Vu vieläkin selvemmin 7-0.
— Pelit alkoivat tosi hyvin ja finaalipaikka oli kyllä koko ajan mielessä. Peli vain meni jotenkin putkeen, kertoi Petri Makkonen tuntemuksistaan.
Kova päänahka
Seuraava vastus Ruotsin Pontus Lagerqvist oli todella kovaa luokkaa ja nyt pelattiin jo pääsystä semifinaaliin. Lagerqvist voitti kesällä juniorien 8-pallon EM-hopeaa ja oli kolmas EM-great-poolissa. Vaan eipä ruotsalainen pärjännyt. Makkonen voitti selvästi 7-4.
Semifinaalissa oli vastassa Kauhanen ja tämä kaatui erin 9-5.
Loppuottelusta Ruotsin Mikael Muttoa vastaan muodostui jännittävä näytelmä. Lähes koko ajan oltiin tasoissa tai pienessä ruotsalaisjohdossa. Viimeisen kerran Makkonen oli tappiolla erin 7-8, mutta loppu sujui erinomaisesti ja PM-kultaa saatiin Hyvinkäälle.
Johannes Kauhanen sai turnauksessa pronssia ja naisten kilvassa pronssia otti tamperelainen Tuuliina Panula.
Edelliskerralla Petri Makkonen oli PM-kilpailuissa viidentenä. Vuonna 2002 hän voitti koulupoikien Suomen mestaruuden.
Makkonen on tuttu kävijä Hyvinkään biljardisalilla, sillä hän harjoittelee yhtä paljon kuin minkä hyvänsä lajin huippu-urheilija.
— Viikossa harjoittelen reilusti yli 20 tuntia, Makkonen kertoi.
— Niin pitkälle mennään kuin rahkeet riittävät.
Petri Makkonen | Perusfaktat | Saavutukset | Media | Blogi | Yhteystiedot Valokuvat © EPBF / Bethan L. Sage | Toteutus: Resulttia Solutions