Makkonen mediassa » Lehtiartikkelit
12.02.2010
Aamuposti / Timo Ville Salonen
Biljardihai on päässyt kansainväliselle tasolle
Voisi sanoa, että nyt Makkosta jo viedään.
Kyse on Hyvinkään nuoresta biljardihai Petri Makkosesta, joka juuri palasi MM-joukkuekisasta, World Team Cupista Saksasta ja lähti melkein heti kohti Pariisia. Siellä on tänä viikonloppuna Eurotourin osakilpailu.
Lajina pool eli kasi- ja ysipalloa.
21-vuotias hyvinkääläinen oli mukana Suomen joukkueessa, joka lopulta sijoittui MM-kisassa kastiin 9-16. Suomi hävisi kahdesti Puolalle, ja tämä pudotti pois liiton tavoitteesta eli kahdeksan parhaan joukosta.
Puolakin hävisi jatkossa kovalle Filippiinien ryhmälle, eikä päässyt mitaleille.
Hannoverin finaalissa Iso-Britannia oli parempi kuin Filippiinit.
— Tyytyväinen olin omiin peleihini, tappio tuli vain yhdessä nelinpelissä, muut pelit olivat voittoja, Petri kertoi lyhyellä Hyvinkään-piipahduksellaan kotoisella biljardisalilla.
Mika Immonen, Markus Juva ja Aki Heiskanen olivat muut suomalaisedustajat kisassa, missä oli mukana yli 30 maata.
Suomi sai lopulta palkintorahaa 7 500 dollaria, mistä vielä Saksan verottaja nappaa päältä osansa.
Makkosen biljardiura alkoi noin kahdeksan vuotta sitten, kun tie vei Ahjon vanhan rautakaupan tiloihin, minne oli perustettu Markku Simojoen isännöimä biljardisali.
— Tälle salille pitää antaa iso kiitos siitä, että ura on edennyt näin komeasti. Joka paikkakunnalla ei tällaista harrastusmahdollisuutta olekaan.
Makkosen ura on ollut hyvää nousukiitoa. Jo vuonna 2006 hän oli kasipallossa juniorien Euroopan mestari ja korkeimmalle nuorukainen arvostaa 17. sijan vuoden 2008 US Openissa.
— Kyllä minä välillä teen ihan muitakin töitä, mutta muuten menee aika biljardissa, Petri hymyilee.
Eurotourin osakilpailuja eli ysipallon ranking-kisoja on vuodessa seitsemän ja ensimmäinen jo menossa Pariisissa. Siellä on mukana myös Petrin pikkuveli, neljä vuotta nuorempi Marko.
Ja meno jatkuu maajoukkuemiehellä, sillä maaliskuussa Kroatiassa ovat lajin EM-kisat.
Petri Makkonen | Perusfaktat | Saavutukset | Media | Blogi | Yhteystiedot Valokuvat © EPBF / Bethan L. Sage | Toteutus: Resulttia Solutions